Ymmärtämättömyyden sietämätön keveys. Miksi Suomi tarvitsee monimuotoisemman korkeakoulujärjestelmän

Oli kova paikka, kun vuonna 2003 jouduin työttömäksi. Olin kuvitellut, että työelämässä huomiota ja kiitosta saaneet ahkeruuteni sekä älykkyyteni riittäisivät kohdallani takaamaan leivän. Toisin kuitenkin kävi.

Ystäväprofessori tyrkkäsi tässä haastavassa tilanteessa käteeni muutosjohtamisen klassikkokirjan "kuka vei juustoni". Kirjassa sokkelossa elävät hiiret huomaavat yllätyksekseen, ettei juusto ole enää entisellä paikallaan. Alkaa hillitön harhailu uuden juustopalan löytämiseksi.

Niin alkoi minullakin. Oman henkilökohtaisen harhailuni päätteeksi päädyin ammattikorkeakoulun liiketalouden yliopettajaksi. Liiketalouden tutkintoa minulla ei ole.

Kolme ammattikorkeakoulun rehtoria puolusti suomalaisen korkeakouluopetuksen duaalimallia Helsingin Sanomien yleisönosastolla (HS 26.10). Kirjoitus oli otsikoitu toimituksen toimesta "pääkaupunkiseutu tarvitsee luovia ja ketteriä korkeakouluja". Minulle nousivat mieleen em. harhailevat hiiret.

Ammattikorkeakoulut esittävät, että niistä valmistuneet työllistyvät hyvin. Tämä on sinänsä erinomainen asia, mutta fokusta on mielestäni siirrettävä. Meidän tulisi kysyä, parantaako ammattikorkeakouluosaaminen ja työllistyminen kansainvälistä kilpailukykyämme?

Ammattikorkeakouluissa vaikuttaa unohtuneen taloustieteessä tunnettu suhteellisen edun -periaate. Matti Pohjola (2008) opettaa tätä seuraavasti: Jos Korhoset kykenevät viikossa valmistamaan absoluuttisesti enemmän maitoa ja leipää kuin Virtaset, he ovat absoluuttisesti tehokkaampia kuin Virtaset. Korhosilla on absoluuttinen etu kummassakin tuotannossa. Tästä huolimatta Virtasilla voi olla suhteellinen etu esim. leivän valmistuksessa, eli yhtä maitolitraa kohti he valmistavat suhteellisesti enemmän leipää. Tällöin Virtasten kannattaa keskittyä leipään ja Korhosten maitoon, ja ideaalitilanteessa heidän tulisi vielä ryhtyä keskinäiseen kaupankäyntiin.

Kansakuntien välisessä kilpailussa tämä tarkoittaa sitä, että on kannattavaa tavoitella suhteellista kilpailuetua niissä asioissa, joiden arvontuotantokyky on suurin. Yleensä tämä on tarkoittanut panostamista korkean osaamisen tuotteisiin ja palveluihin. Yleensä näissä on mukana vahva teknologinen komponentti. Korkea osaaminen vaatii lahjakkuutta ja ahkeruutta.

Ammattikorkeakouluun liiketalousopiskelijoiksi pyrkivien pääsykoeaineistosta on nähtävissä, että pyrkijöiden matemaattislooginen päättelykyky ei ole toivotulla tasolla. Näillä kyvyillä ei mitä todennäköisimmin päästä maailman huipulle.

Kansakuntana meidän kannattaa vaalia huippuyliopistojamme.

Yksi elämän syviä ja hämmentävimpiä paradokseja, josta jopa itse elämä on esimerkki, on se, että sattuman kautta syntynyt lopputulos on monesti järjen avulla rakennettua kauniimpi ja parempi. Tiedemiehet usein kysyvät, mihin sattumalla olisi päästy ja on hämmentävää kun törmää ilmiöihin, joissa ihmisten looginen toiminta johtaa sattumaa tuntuvasti heikompaan tulokseen. Sattumalle kannattaa antaa mahdollisuus. On hyvä, että kansakunnan osaamistaso on mahdollisimman korkea ja kattava. Tästä syystä muiden muassa tarvitsemme käytännönläheisiä ammattikorkeakouluja.

Korkeakoulupolitiikan valuviat korjattava

Suomalaisessa korkeakoulupolitiikassa on kaksi syvään valettua valuvikaa. Nämä valuviat meidän tulee korjata ja niitä varoa.

Ensimmäinen on konsensus. Suomalainen konsensushakuisuus on liiallista ja välillä suoranaista myrkkyä. Karuin esimerkki tästä on mielestäni vuosituhannen vaihde, kun huippuyliopistomme Otaniemessä unohti kriittisen ajattelun välttämättömyyden ja liiaksi liittoutui suomalaisen huippuyrityksen Nokian kanssa. Niissä petipuuhissa tuhoutui merkittävä määrä kansakuntamme tulevaisuuden kilpailukykyä. Sosiaalitieteessä tämä ilmiö tunnetaan käsitteellä ”social embededness”.

Toinen on paikallisuuden harha. Olemme rakentaneet korkeakoulujamme samalla kun maanviljelystä on siirrettyä kohti teollista tuotantoa ja siitä edelleen kohti palveluyhteiskuntaa. Kansa on siirtynyt maalta kaupunkiin ja samalla yliopistot ovat siirtyneet kaupungista maalle. Yliopistoista ja erityisesti ammattikorkeakouluistamme on tullut aluepolitiikan välineitä.

Teknologia pakottaa korkeakoulut murrokseen

Netti on globaali kun taas suomalainen ammattikorkeakoulu on vahvasti paikallinen. Netti ja digitalisaatio muuttavat tavan opettaa ja oppia. Tästä on seurannut syvä strateginen jännite. Ammattikorkeakoulut eivät ole osanneet tarttua digitalisaation mahdollisuuksiin. Suojellakseen paikallista etuaan osakeyhtiömuotoisten ammattikorkeakoulujen paikallispoliitikoista muodostuvat hallitukset ovat päätyneet usealla paikkakunnalla Suomessa lahjoittamaan osakkeet säätiöpohjaiselle paikallisyliopistolle tai liittoutumaan tämän kanssa. Tämä on käpertymistä menneisyyteen. Tämä ei ole tarttumista teknologian (osaamisen) mahdollisuuksiin.

Korkeakoulupolitiikkamme tarvitsee uuden vision ja strategian. Mielestäni tarvitsemme lisää monimuotoisuutta. Tiedeyliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rinnalle tarvitaan muutakin.
Tarvitsemme vahvoja panostuksia elinikäiseen oppimiseen. Tähän tiedeyliopistot eivät ole vuosisatojen historiansa aikana tuoneet ratkaisua. Työnantajien tulee panostaa henkilöstönsä osaamiseen ja yhteiskunnan tulee palkita ja tukea niitä työnantajia, jotka näin tekevät. Myös yksilön tulee kantaa vastuunsa omasta osaamisestaan. Monimuotoisuuteen kuuluu mielestäni myös se, että Suomeen tulee voida perustaa yksityinen korkeakoulu.

Kuluneiden parin vuoden aikana olen käynyt huippuyliopistojen kuten Standford, Princeton ja MIT verkkokursseja. Olen laatuun tyytyväinen. Kasvavassa määrin suomalainen voi valita korkeakoulunsa joko kotimaisten tai ulkomaisten yliopistojen joukosta. Aina ei tarvitse edes muuttaa pois Suomesta. Kansa voi valita. Suomalaiset korkeakoulut ovat tässä mielessä globaalissa kilpailussa ja kilpailevat globaalilla tasolla parhaista opiskelijoista.

Olemme mielestäni kriittisessä tienhaarassa. Haluammeko parantaa kansainvälistä kilpailukykyämme? Sanotaan, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Lottovoiton voi saavuttaa vain jos täyttää kupongin. Ja kupongissa kannattaa olla mahdollisimman monta rastia.

Siksi Suomeen on rakennettava monimuotoinen korkeakoulujärjestelmä.

ps suhteellinen etu on kuvattu Matti Pohjolan kirjassa, Taloustieteen oppikirja s 24 v 2008

Suomen Korkeakoulujärjestelmän muodonmuutos

Luin nuorena poikana Franz Kafkan kirjan Metamorfoosi - muodonmuutos. Kirja teki syvän vaikutuksen. Kirjan päähenkilö, tunnollinen kauppias, herää eräänä aamuna ja huomaa olevansa jättimäinen kovakuoriainen. Mieli tekisi nousta sängystä, mutta uusi olomuoto tekee sängystä nousemisen mahdottomaksi ja tuo myös suuren häpeän tunteen. Kovakuoriainen sulkeutuu entistä syvemmälle omaan maailmaansa.

Olotila tuo mieleen suomalaisen koulujärjestelmän. Maailman paras koulu, Pisa menestyjä, on heräämässä internet aikakauteen ja huomaa olevansa kykenemätön ja ymmärtämätön tämän uuden teknologian mahdollisuuksien edessä. Suomalaisen koulun kollektiivinen mieli vaipuu apatiaan, häpeään ja haluttomuuteen. Koulumme sulkeutuu ja käpertyy itseensä.

Olen viime aikoina haaveillut muodonmuutoksesta - jospa kovakuoriaisesta kuoriutuisi perhonen. Olen pohtinut mitä tapahtuu vedessä, perin yksinkertaisissa molekyyleissä, kun vesi vaihtaa olomuotoaan ja muuttuu esim. jääksi. Olen pohtinut, mihin ja miten asetan mittarit, jotta tämän olomuodon muutoksen voin varhain havaita ja vahvistaa uskoa tulevaan.

Suomalainen korkeakoulujärjestelmä on tarjontalähtöinen. Suuressa viisaudessaan opetus- ja kulttuuriministeriön virkamiehet kokoontuvat työelämän huippuasiantuntijoiden kanssa pohtimaan koulutustarpeita. Välillä päätetään, että insinöörejä on liian vähän ja kun maailmanmarkkinoilla ei pärjätäkään, päätetään, että insinöörejä on liikaa.

Ei se nykymaailma kuitenkaan toimi tarjontavetoisena. Ei Suomi enää ole mikään eristäytynyt lintukoto. Jos suomalainen nuori haluaa lukea insinööriksi, lääkäriksi tai sivistyneeksi humanistiksi hän voi aina mennä ulkomaille. Näin hämmentävän moni tekeekin. Koulutusmaailma on muuttumassa kuluttajakeskeiseksi ja kysyntälähtöiseksi. Tätä on internetmurros tyypillisimmillään. Lukekaa vaikka Chris Andersenin kirja Pitkä Häntä, ja pohtikaa miten tämä jo vuonna 2006 havaittu ilmiö muuttaa koulumaailmamme rakenteita.

Kesän verkkokursseilla minulla on 200 opiskelijaa. Suoritusmäärältään tämä lähentelee keskiverto opettajan puolen vuoden aikana vastaanottamia suorituksia. Tämän kesän uutuutena on se, että siirryin osittain pois talon sisäiseltä oppimisalustalta avoimelle kaupalliselle alustalle. Toinen uutuus on se, että kesalukukausi.fi sivuston ansiosta minulla on opiskelijoita 17 eri ammattikorkeakoulusta.

Kuvitelkaa, jos tulevaisuus onkin sellainen, että opiskelija rakentaa tutkintonsa palasista, jotka on suoritettu vaikka 17 eri korkeakoulussa, joista osa on jopa rajojemme ulkopuolella.

Hissukseen asettelen tällä tavoin mittareita paikoilleen. Suomen korkeakoulujärjestelmään transformaatio nettiaikakauteen on alkanut. Vapiskaa, metamorfoosi on alkanut!

Vaikuttava korkeakoulu - pitäisikö koulutuksen laatua mitata?

Korkeakoulut kehuvat valmistuneiden työllistymisastella. Parhaimpien työllistymisaste on suuruusluokkaa 95 %. Tämä on mainio suoritus, kun maan keskimääräinen työttömyysaste on 10%. Ilmeisen vaikuttavaa toimintaa, vai onko?

Mielestäni kannattaa kuitenkin kysyä, mittaako hyvä työllistymisaste koulutuksen laatua? Ei välttämättä. Kannattaa esim. huomioida, että työllistymismittarilla kaikki pääkaupunkiseudun korkeakoulut sijoittuvat hyvin. Kyseessä on välillinen mittari. Hyvä työllistymisaste voi olla seurausta esim. pelkästään siitä, että korkeakoulu sijaitsee pääkaupunkiseudulla.

Peliteoria puhuu signaloinnin käsitteestä. Kyse on siitä, että työnantaja ei tiedä onko nuori tyyppiä "tyhmä ja laiska" vai "terävä ja ahkera". Toki opiskelija itse tietää kumpaa tyyppiä on, mutta jotenkin tämä tieto pitäisi välittää myös potentiaaliselle työnantajalle. Potentiaalinen työnantaja on ns. epätäydellisen informaation armoilla. Tästä seuraa se, että nuoren kannattaa hakeutua opiskelemaan, jotta hän voi signaloida potentiaaliselle työnantajalle, että hän on todennäköisesti ”ahkera ja terävä”. Voi siis olla, että maan keskimääräistä työttömyysastetta hiukan korkeampi työllistymisaste kertoo vain siitä, että korkeakoulu toimii kohtalaisen kelvollisena signaloinnin välineenä.

Ajatusleikkiä voi hiukan jatkaa ja edelleen kärjistää. Voihan olla niin, että ”terävä ja ahkera” tyyppi osaakin jo kaiken, minkä korkeakoulussa  opetetaan, mutta hänen on silti pyrittävä korkeakouluun signaloidakseen työnantajalle osaamisensa. Tätä taustaa vasten on mielenkiintoista seurata, miten systeemin ulkopuolelta tulevien maahanmuuttajien koulutustaso Suomessa arvotetaan.

Suomalainen yksityinen sektori ei ole pärjännyt kansainvälisessä kilpailussa. Tämän perusteella voi mielestäni kysyä, mättääkö jokin koulutuksessamme, kun yksityinen yrityssektori ei pärjää kansainvälisessä kilpailussa.

Koulutuksen laadusta kannattaa olla aidosti huolissaan.

Nuoren uusi työnantaja ei enää ole epätäydellisen informaation varassa. Työnantaja voi päivittäin seurata ja todentaa uuden työntekijänsä ”terävyyden ja ahkeruuden”. On mielenkiintoista nähdä, miten uusi työnantaja huolehtii uuden työntekijänsä osaamisesta. Työntekijää ei muuten lähetetä takaisin korkeakouluun oppia saamaan. Mahdollisesti työntekijä lähetetään projektijohtamisen kurssille tai pätevöitymään laatuasiantuntijaksi tai tietojärjestelmäosaajaksi. Tavoitteena on saada sertifikaatti, jolla työnantaja puolestaan osoittaa (signaloi) oman pätevyytensä palvelumarkkinoilla.

Mielestäni on henkistä laiskuutta puhua vaikuttavuudesta ja työllistämisasteesta. Meidän on mielestäni aidosti paneuduttava ja keskusteltava tarjoamamme koulutuksen laadusta. Ammattikorkeakouluista koulutamme ammattimiehiä ja -naisia. Olen pitkään ollut huolissani siitä, että emme riittävästi paneudu nykyaikaisiin työkaluihin eli ohjelmistoihin. Kynällä ja paperilla (tai pelkällä Excelillä) ei nykyaikaista kirjanpitoa, digimarkkinointia, toiminnanohjausta, logistiikkaa tms. opeteta.

Creative destruction of the University system in Finland

Online education has been shaping the way we educate ourselves. There is nothing new in this. Personally I have already concluded six courses on Coursera and I am planning to participate in courses provided by universities like Stanford, Princeton and Cornell. I have no plans in conducting a local university online course in Finland.

In my local community Finland, I have been talking and writting about the challenge and benefit of online challenging universities to change for almost five years now. In my opinion, it is the structures of the incumbent university system that is preventing change.

Here are a few tests I recommend you to conduct to assess the current state of art in online education in Finland. In this way you will also be taking part in the revolution and in building a new university system in Finland.

1 Search, register and pay online for an online course

A modern university is online. Go to your search engine. Type in what you would like to study. You should land on e.g. a university web page or on the page of an online course provider, an aggregator like Coursera or Eliademy  (a global start-up in Finland). Click the course you want, register and pay for it, if it has a price. You will gain access to the course and everything including course access should follow almost automatically.

To bench mark the current state of affairs go to the home page of your local university and see if they have an online offering on their front page. As a point of reference my university does not have an online offering on its front page and this is despite the fact that I have been talking about it for close to five years.

2. Test the digital processing of course information

We all know that the processes of firms are becoming digital. This also in many ways changes the way companies work. New processes can be designed, which are far more efficient compared to the old. This digital process re-engineering should also be taking place at universities.

Courses accomplished in other universities are often accepted as part of a new degree the student is studying. As a test go to the university you are a student of and try and find this process and register your prior courses electronically for acceptance as part of your new degree.

My present benchmark is that in my online course offering I am also indicating which e.g. online Coursera courses I will accept as alternative ways of accomplishing the course. For the occasional student who has been unable or late to attend the actual course I have tailored alternative solutions. In practice the student suggests an alternative and after consideration I perhaps accept it. The key point is that after finishing the course, the student fills in the acceptance process electronically and all I have to do is give my electronic acceptance (electronic signature) and forward the accepted course to be registered as part of a degree.

The current benchmark is that many of these case have been handled in paper format and the process takes time and the flow of the process can’t be monitored and does not get monitored. A concern is also that no one has a view to the big picture. Could I e.g. with the six courses I have accomplished on Coursera get 30% of a bachelor of business administration degree in some Finnish university?

3 Asses the digital tools

When you have a carpenter coming round to your house for a renovation job, I am sure you will do a quick assesment of his potential skills by having a glimpse at his tool box. No tools – no skill, a lot of brand new unused tools – no skill. The same thing you should do to your university and its online course. Today’s tools are computer programs. When you enroll into a course, be sure to check that you will be using software to do the job. I do not mean Microsoft office tools, but things like doing accounting with an accounting program etc.

The current bench mark is that in my teaching, I am struggling with the tools issue. On the one hand tools alone do not help and in many cases one needs live data (e.g. accounting data or data of stocks in store) to play around with and that is not easy to have access to. There is also a lot of free software out there, which luckily helps.

Teaching business administration has been one of the cheapest i.e. lowest cost degrees. A university more or less gets the same amount of money from the government for each degree independent of the subject. A business degree is profitable to the university. From a perspective of strategy it is “the milking cow”. Ironically, for this reason many universities want to have a business degree on their course offering. This leads into a lock in situation in which universities are unwilling to invest in software tools to teach. I have been voicing my concern publically that our teaching is incompetent. It is sad to see that we are potentially building an unskillful future generation.

You might have noticed that I have talked nothing about what an online course is like. These tools are developing at a fast pace and it is a topic for another post. Please also note that I do not believe online will replace face to face. It is simply that online and face to face teaching have to develop a mutually beneficial relationship.

You will also notice that I am addressing you the student. I am not addressing the industry. In fact we proud ourselves in Finland that we have a strong collaboration between universities and the industry. Unfortunately our economy is not doing well and my concern is that our local industry will not help the universities out of their present predicament. In fact history has shown that the university-industry relationship in Finland has led into embeddedness and into an inefficient interdependency. When Nokia was at the top of its game and contributed to almost 4% of the gross national product of Finland, no university was able to voice out a concern. Today most Finns would agree with me that at the turn of the millennium our community was unable to challenge Nokia in a constructive way. The universities were too much dependent on industry opinion.

For this reason I look at you the student to change our universities. You have the vote to cast. Walk out, do not study in Finland, go to Coursera like I do, challenge us to change. On May the third Suomen Ekonomit (Business alumni of Finland) released a proposal to build a digital university of economics.  This was a big step. The alumni are proposing change.

It is the students, the alumni, which will disrupt the university education system in Finland. Go out there and do it!

 

 

Wappupuhe: Suomi nousuun sopimattomia ajattelemalla ja tekemällä

Suomi on konsensus maa. Täällä saa puhua vain sopivia. Sopimattoman ajattelu on ehdottomasti tuomittavaa.

Ensimmäisen kerran törmäsin tähän, kun vuonna 2004 vihaisena keski-ikäisenä miehenä kävelin ulos Aalto Yliopistosta, silloisesta Teknillisestä Korkeakoulusta. Koin, että ajattelu ei ollut sallittua. Haastoin vallitsevan mobiiliparadigman ja maailman parhaimman kännykkävalmistajan.

Puolitoista vuotta myöhemmin väittelin Oulun Yliopistossa. Vaivoin sain edes väitöskirjan aikaseksi. Kymmenen vuotta myöhemmin kaikki väitteeni ovat toteutuneet. Moni on huomannut, että sopivan ajattelu on hyvin lähellä ylimielisyyttä ja huomannut, että olisi kannattanut aikoinaan ajatella hiukan enemmän sopimattomasti.

Minä opin sen, että sopimattoman ajattelu ei riitä. Tarvitaan myös sopimattomia tekoja.

Vuodesta 2011 olen julkisuudessa puhunut nettiaikakauden korkeakoulusta ja haastanut suomalaisen korkeakoulujärjestelmän. On ollut ironista havaita, että sopimaton ajattelu ei ole oikein sopivaa edes korkeakoulu- ja yliopistomaailmassa.

Seuraava sopimaton tekoni lienee se, että kurssini löytyy maksullisena Eliademy.com alustalta. Näin olisin kertaheitolla myös käynnistänyt koulutusviennin. Tämä on sopimaton teko, sillä Suomessa koulutus on ilmaista ja vain korkeakoulu saa tarjota korkeakoulukelpoista koulutusta. Näin on sopivaa ajatella.

Professori Alf Rehn kirjassaan vaaralliset ideat kuvaa mainiosti, miten taboon ajattelu, jonka mielelläni suomennan sanalla ”sopimaton”, on mainio uusien ajatuksien ja tulevaisuuden lähde. Easley & Kleinberg kirjassaan ”Networks, Crowds and Markets” s 59 kertovat muuta kirjallisuutta siteeraten, kuinka ne yksilöt jotka ovat usean verkoston laidoilla, mutta samalla yhdistämässä eri verkostoja eli useamman verkoston solmukohdassa, ovat informaation kulun solmukohdissa ja uusien ajatuksien silloilla. He ovat erilaisuuden keskellä ja ajattelevat ja tekevät vääjäämättä sopimattomia suhteessa kaikkiin verkostoihinsa (muu ei oikein olisi mahdollista, paitsi diplomaatilla). Mutta, uutta syntyy.

Kirjallisuus tukee vahvasti ajatusta, että sopimattomia ajattelemalla ja tekemällä syntyy uutta. Sieltä rakentuu tulevaisuutemme. Ongelma vain on se, että tämä ei ole sopivaa Suomessa.

Hyvät ystävät, pitäkää nyt näin Wappuna maltti mielessä, ajatelkaa siis sopivia ja käyttäytykää sopivasti, mutta muistakaa sitten arjessa se sopimattoman ajatteleminen ja tekeminen. Sillä saamme Suomen kasvuun!

Ville Saarikoski

ps Olen Helsingin Teknillisen Korkeakoulun kasvatti - teekkari siis - ja kiitollinen korkeakoululle ja erityisesti sille proffalle, joka laskuharjoituksissa tuskailuamme katsoessaan tokaisi, "ette te pojat näitä taitoja työelämässä tarvitse, pääasia, että opitte ajattelemaan”

Digimurros hämmentää – korkeakouluilla vaikeuksia päästä oppimiskäyrälle

Itk2016 tapahtumaan osallistui n 2000 ihmistä. Olin siellä minäkin ja pidin puheenvuoron otsikolla ”verkko-opetuskokeilu – seuraako digiloikkaa digitussahdus?

Tapahtuman pääteema oli digitalisaatio ja sen avasi opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen, joka kertoi kuinka hallitus panostaa koulujen digitalisaatioon. Puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg puolestaan kertoi kuinka heillä digitalisaation seurauksena uudistetaan koko koulutusrakenne. Puolustusvoimien on helppo laittaa organisaatio uuteen asentoon varsinkin kun on ymmärretty tarve uudistua. Toivoisin korkeakoulujemmekin ensin ymmärtävän rakenteiden uudistamisen tarpeen ja sitten tarttuvan uudistustyöhön.

Oma puheenvuoroni ”seuraako digiloikkaa digitussahdus?” vastauksen voisi tiivistää siten, että olen kokenut ainakin kaksi tussahdusta ja vähintään yhden lähtötelineisiin jäämisen.

Aloitimme Keravan kampuksellamme täysin verkossa olevat tradenomiopinnot muistaakseni v 2011. Kyseessä oli ammattikorkeakoulumme vetovoimaisin tuote. Alkuvaiheen verkko-opinnoille tyypillisesti keskeyttämisaste oli luokkaopintoja suurempi ja ilmeisesti tästä syystä ohjelma laitettiin viime vuonna tauolle.

Viime syksynä kokeilin henkilökohtaisempaa digiloikkaa ja kurssini suoritti yli kaksinkertainen määrä opiskelijoita siihen nähden, mihin perinteiseen luokassa tapahtuvaan opetukseen mahtuu. Tein siis yli kahden opettajan työt. Nyt keväällä ja ensi kesänä en enää voi olla "tehokas", sillä kurssille ilmoittautuneiden lukumäärä on rajattu 40:een. Myös alaraja on nostettu, joten mitään erikoista ja erilaista ei oikein voi tarjota. Massakurssien vetovoimaisuudella ja tehokkuudella voisi ”rahoittaa” harvinaisempia ja vähemmän suosittuja kursseja ja siten varmistaa kurssitarjonnan kehittyminen. Kansakuntamme kilpailukyky on kiinni erilaistumisesta ja erikoistumisesta. Vertauskuvan avulla esittäen, perunasadosta kannattaa ottaa siemen perunat talteen.

Lähtötelineisiin on jäänyt moni korkeakoulu. Ei tarvitse muuta kuin mennä kyseisen korkeakoulun verkkosivuille etsimään kurssitarjontaa. Parin klikkauksen jälkeen pitäisi päästä ilmoittautumaan ja tarvittaessa maksamaan kurssimaksun. Mallisuorituksen voi käydä katsomassa esim. Helsingin Seudun Kesäyliopiston sivuilta. Laittakaa hakukoneeseen vaikka sana nettitalous ja tulkaa kurssilleni. Tämähän on selkeätä mainostamista (hyi hyi, näinhän ei koulumaailmassa saisi tehdä), mutta digitaloudessa mainostaminen korostuu entisestään ja mainostaminen on suorastaan menestyksen elinehto myös koulumaailmassa.

Keskeisin syy vallitsevaan tilanteeseen on korkeakoulujemme johdon kykenemättömyys ja kokemattomuus teknologiamurroksen johtamisessa. Uusi teknologia on aina aluksi kömpelöä. Sitä pitää kokeilla ja testata ja luoda näkemys siitä, mitä teknologialla voidaan aikaansaada. Tämä näkemys meiltä puuttuu. Pitää myös olla jonkinlainen näkemys siitä kuinka asianomainen teknologia mahdollisesti kehittyy. Se mitä näet tänään, ei kerro siitä mikä on mahdollista vuoden tai kahden kuluttua. Tämä meiltä usein unohtuu. On itse asiassa hämmentävää havaita, että korkeakouluillamme on syvällisiä vaikeuksia päästä oppimiskäyrälle.

Ei tarvitse kuin mennä rapakon taakse ja osallistua esim. coursera.org verkkokurssille niin näkee kuinka pahasti olemme jääneet jälkeen kehityksestä.

Kurssisurffari löysi pimeät korkeakoulut?

Kieli ja sanat ovat tärkeitä. Snellman-kesäyliopisto toi suomenkieleen uuden sanan ”kurssisurffari”. Hakekaa sivu ”kurssisurffari” Facebookista ja käykää tykkäämässä. Mielestäni kyse on vallan hienosta kielellisestä oivalluksesta.

Hyvät sanat ja sanayhdistelmät luovat mielikuvia. Joskus meillä on liian kiire määrittelemään, mistä tarkkaan ottaen on kysymys. Tätä sanaa kannatta maistella ja tutkiskella monelta suunnalta. Sanalla saa aluksi olla monta mielikuvaa ja merkitystä. Vasta sen jälkeen kannattaa lähteä viemään sanaa käytäntöön ja luoda oma näkemys kurssisurffarista.

Monelle kurssisurffari herättää negatiivisia tuntemuksia. Sana herättää kuvan opiskelijasta, joka hyppää kurssilta toiselle saamatta koskaan mitään valmiiksi ja paneutumatta koskaan kunnolla mihinkään. Surffari on pintapuolinen laiska trendihörhö ja populisti. Toisaalta kannattaa muistaa, että etsiminen, uuden löytäminen, sattuma, yhdistelemisen taito, oivallus – nämä kaikki ovat luovuuden ja uuden luomisen keskeisimpiä keinoja ja lähteitä.

Minä tykästyin sanaan ”kurssisurffari”. Olen paljon kirjoittanut ja puhunut nettiaikakauden korkeakoulusta. Tähän maailmaan kurssisurffari istuu mainiosti. On jännää havaita, että ”internet surfing” sana keksittiin v 1992 ja sanaa nettisurffaus on dokumentoidusti käytetty Suomessa jo v 1995. Tästä hetkestä on kestänyt yli 20 vuotta siihen, kun sana kurssisurffari keksittiin. Kertookohan tämä jotain siitä suuresta kuilusta, joka on korkeakoulumaailmamme ja internetmaailman välillä?

Nettimaailmassa puhutaan myös pimeästä netistä, jolla tarkoitetaan sitä nettiä, joka ei ole hakukoneiden avulla löydettävissä. Tyypillisesti yritysten sisäiset intranetit ovat osa tätä pimeää maailmaa. Tästä oma mielikuvitukseni laukkaa ja kuvittelin, mitä kurssisurffari mahdollisesti löytää? Löytöretkillään hän havaitsee, että korkeakoulujemme kurssitarjontaa ei löydy netistä ja korkeakoulun sisällä opiskelija ei pääse tarkastelemaan oppimisalustoilla olevien kurssien sisältöjä ilmoittautumatta ensin kurssille. Tästä syntyi kirjoitukselleni otsikkokin: ”kurssisurffari löysi pimeät korkeakoulut”.

Kansantaloutemme kilpailukyky on rapistunut. Meillä ei ole riittävästi hyviä uusia tuotteita ja palveluita maailmalle vietäväksi. Eikö osaaminen ole korkeakoulujen tehtävä? Olen pitkään ihmetellyt, miksei julkisessa keskustelussa ole juurikaan tuotu esiin sitä mahdollisuutta, että korkeakoulumme eivät ole riittävän hyviä. Meillä ei ole sellaista osaamista välitettäväksi nuorille tai aikuisopiskelijoille, jonka avulla aidosti luotaisiin kansainvälisesti kilpailukykyisiä tuotteita tai palveluita. Olisiko jopa mahdollista, että koulutamme kelvottomia nuoria? Puuttuuko meiltä kunnianhimoa?

Myytti korkeakoulujemme hyvyydestä elää syvällä. Osa myytistä rakentuu Pisa menestyksen ympärille, joka sinällään kuvaa peruskoulumme tasoa, ei korkeakoulujen ja jonka tulokset ovat viime vuosina myös heikentyneet. Myytin syvät juuret löytyvät opettajan arvostuksesta, joka mielestäni vahvasti liittyy sanaan kansan kynttilä. Olen varma että ”kansan kynttilä” yhdistetään sanayhdistelmäleikeissä lähes poikkeuksetta sanaan opettaja.  Kyse on vahvasta mielikuvasta, jonka ympärille rakentuu koko korkeakoulumme kulttuuri. Kannattaa huomata, että maailma on kääntynyt päälaelleen: kansan kynttilä on osa pimeää internettiä.

Kulttuurin muuttaminen on tehtävistä kaikkein vaikein, mutta kulttuurivallankumousta suomalainen korkeakoulukenttämme tällä hetkellä kaikkein eniten tarvitsee. Tästä syystä kurssisurffari on vallan mainio oivallus. Kurssisurffari haastaa kansan kynttilän.

On aika keksiä kansan kynttilälle uusi vertauskuva. Miltä maistuisi tietosurffari? Oletko sinä opettaja nykyajan tietosurffari?