Kurssisurffari löysi pimeät korkeakoulut?

Kieli ja sanat ovat tärkeitä. Snellman-kesäyliopisto toi suomenkieleen uuden sanan ”kurssisurffari”. Hakekaa sivu ”kurssisurffari” Facebookista ja käykää tykkäämässä. Mielestäni kyse on vallan hienosta kielellisestä oivalluksesta.

Hyvät sanat ja sanayhdistelmät luovat mielikuvia. Joskus meillä on liian kiire määrittelemään, mistä tarkkaan ottaen on kysymys. Tätä sanaa kannatta maistella ja tutkiskella monelta suunnalta. Sanalla saa aluksi olla monta mielikuvaa ja merkitystä. Vasta sen jälkeen kannattaa lähteä viemään sanaa käytäntöön ja luoda oma näkemys kurssisurffarista.

Monelle kurssisurffari herättää negatiivisia tuntemuksia. Sana herättää kuvan opiskelijasta, joka hyppää kurssilta toiselle saamatta koskaan mitään valmiiksi ja paneutumatta koskaan kunnolla mihinkään. Surffari on pintapuolinen laiska trendihörhö ja populisti. Toisaalta kannattaa muistaa, että etsiminen, uuden löytäminen, sattuma, yhdistelemisen taito, oivallus – nämä kaikki ovat luovuuden ja uuden luomisen keskeisimpiä keinoja ja lähteitä.

Minä tykästyin sanaan ”kurssisurffari”. Olen paljon kirjoittanut ja puhunut nettiaikakauden korkeakoulusta. Tähän maailmaan kurssisurffari istuu mainiosti. On jännää havaita, että ”internet surfing” sana keksittiin v 1992 ja sanaa nettisurffaus on dokumentoidusti käytetty Suomessa jo v 1995. Tästä hetkestä on kestänyt yli 20 vuotta siihen, kun sana kurssisurffari keksittiin. Kertookohan tämä jotain siitä suuresta kuilusta, joka on korkeakoulumaailmamme ja internetmaailman välillä?

Nettimaailmassa puhutaan myös pimeästä netistä, jolla tarkoitetaan sitä nettiä, joka ei ole hakukoneiden avulla löydettävissä. Tyypillisesti yritysten sisäiset intranetit ovat osa tätä pimeää maailmaa. Tästä oma mielikuvitukseni laukkaa ja kuvittelin, mitä kurssisurffari mahdollisesti löytää? Löytöretkillään hän havaitsee, että korkeakoulujemme kurssitarjontaa ei löydy netistä ja korkeakoulun sisällä opiskelija ei pääse tarkastelemaan oppimisalustoilla olevien kurssien sisältöjä ilmoittautumatta ensin kurssille. Tästä syntyi kirjoitukselleni otsikkokin: ”kurssisurffari löysi pimeät korkeakoulut”.

Kansantaloutemme kilpailukyky on rapistunut. Meillä ei ole riittävästi hyviä uusia tuotteita ja palveluita maailmalle vietäväksi. Eikö osaaminen ole korkeakoulujen tehtävä? Olen pitkään ihmetellyt, miksei julkisessa keskustelussa ole juurikaan tuotu esiin sitä mahdollisuutta, että korkeakoulumme eivät ole riittävän hyviä. Meillä ei ole sellaista osaamista välitettäväksi nuorille tai aikuisopiskelijoille, jonka avulla aidosti luotaisiin kansainvälisesti kilpailukykyisiä tuotteita tai palveluita. Olisiko jopa mahdollista, että koulutamme kelvottomia nuoria? Puuttuuko meiltä kunnianhimoa?

Myytti korkeakoulujemme hyvyydestä elää syvällä. Osa myytistä rakentuu Pisa menestyksen ympärille, joka sinällään kuvaa peruskoulumme tasoa, ei korkeakoulujen ja jonka tulokset ovat viime vuosina myös heikentyneet. Myytin syvät juuret löytyvät opettajan arvostuksesta, joka mielestäni vahvasti liittyy sanaan kansan kynttilä. Olen varma että ”kansan kynttilä” yhdistetään sanayhdistelmäleikeissä lähes poikkeuksetta sanaan opettaja.  Kyse on vahvasta mielikuvasta, jonka ympärille rakentuu koko korkeakoulumme kulttuuri. Kannattaa huomata, että maailma on kääntynyt päälaelleen: kansan kynttilä on osa pimeää internettiä.

Kulttuurin muuttaminen on tehtävistä kaikkein vaikein, mutta kulttuurivallankumousta suomalainen korkeakoulukenttämme tällä hetkellä kaikkein eniten tarvitsee. Tästä syystä kurssisurffari on vallan mainio oivallus. Kurssisurffari haastaa kansan kynttilän.

On aika keksiä kansan kynttilälle uusi vertauskuva. Miltä maistuisi tietosurffari? Oletko sinä opettaja nykyajan tietosurffari?