Ymmärtämättömyyden sietämätön keveys. Miksi Suomi tarvitsee monimuotoisemman korkeakoulujärjestelmän

Oli kova paikka, kun vuonna 2003 jouduin työttömäksi. Olin kuvitellut, että työelämässä huomiota ja kiitosta saaneet ahkeruuteni sekä älykkyyteni riittäisivät kohdallani takaamaan leivän. Toisin kuitenkin kävi.

Ystäväprofessori tyrkkäsi tässä haastavassa tilanteessa käteeni muutosjohtamisen klassikkokirjan "kuka vei juustoni". Kirjassa sokkelossa elävät hiiret huomaavat yllätyksekseen, ettei juusto ole enää entisellä paikallaan. Alkaa hillitön harhailu uuden juustopalan löytämiseksi.

Niin alkoi minullakin. Oman henkilökohtaisen harhailuni päätteeksi päädyin ammattikorkeakoulun liiketalouden yliopettajaksi. Liiketalouden tutkintoa minulla ei ole.

Kolme ammattikorkeakoulun rehtoria puolusti suomalaisen korkeakouluopetuksen duaalimallia Helsingin Sanomien yleisönosastolla (HS 26.10). Kirjoitus oli otsikoitu toimituksen toimesta "pääkaupunkiseutu tarvitsee luovia ja ketteriä korkeakouluja". Minulle nousivat mieleen em. harhailevat hiiret.

Ammattikorkeakoulut esittävät, että niistä valmistuneet työllistyvät hyvin. Tämä on sinänsä erinomainen asia, mutta fokusta on mielestäni siirrettävä. Meidän tulisi kysyä, parantaako ammattikorkeakouluosaaminen ja työllistyminen kansainvälistä kilpailukykyämme?

Ammattikorkeakouluissa vaikuttaa unohtuneen taloustieteessä tunnettu suhteellisen edun -periaate. Matti Pohjola (2008) opettaa tätä seuraavasti: Jos Korhoset kykenevät viikossa valmistamaan absoluuttisesti enemmän maitoa ja leipää kuin Virtaset, he ovat absoluuttisesti tehokkaampia kuin Virtaset. Korhosilla on absoluuttinen etu kummassakin tuotannossa. Tästä huolimatta Virtasilla voi olla suhteellinen etu esim. leivän valmistuksessa, eli yhtä maitolitraa kohti he valmistavat suhteellisesti enemmän leipää. Tällöin Virtasten kannattaa keskittyä leipään ja Korhosten maitoon, ja ideaalitilanteessa heidän tulisi vielä ryhtyä keskinäiseen kaupankäyntiin.

Kansakuntien välisessä kilpailussa tämä tarkoittaa sitä, että on kannattavaa tavoitella suhteellista kilpailuetua niissä asioissa, joiden arvontuotantokyky on suurin. Yleensä tämä on tarkoittanut panostamista korkean osaamisen tuotteisiin ja palveluihin. Yleensä näissä on mukana vahva teknologinen komponentti. Korkea osaaminen vaatii lahjakkuutta ja ahkeruutta.

Ammattikorkeakouluun liiketalousopiskelijoiksi pyrkivien pääsykoeaineistosta on nähtävissä, että pyrkijöiden matemaattislooginen päättelykyky ei ole toivotulla tasolla. Näillä kyvyillä ei mitä todennäköisimmin päästä maailman huipulle.

Kansakuntana meidän kannattaa vaalia huippuyliopistojamme.

Yksi elämän syviä ja hämmentävimpiä paradokseja, josta jopa itse elämä on esimerkki, on se, että sattuman kautta syntynyt lopputulos on monesti järjen avulla rakennettua kauniimpi ja parempi. Tiedemiehet usein kysyvät, mihin sattumalla olisi päästy ja on hämmentävää kun törmää ilmiöihin, joissa ihmisten looginen toiminta johtaa sattumaa tuntuvasti heikompaan tulokseen. Sattumalle kannattaa antaa mahdollisuus. On hyvä, että kansakunnan osaamistaso on mahdollisimman korkea ja kattava. Tästä syystä muiden muassa tarvitsemme käytännönläheisiä ammattikorkeakouluja.

Korkeakoulupolitiikan valuviat korjattava

Suomalaisessa korkeakoulupolitiikassa on kaksi syvään valettua valuvikaa. Nämä valuviat meidän tulee korjata ja niitä varoa.

Ensimmäinen on konsensus. Suomalainen konsensushakuisuus on liiallista ja välillä suoranaista myrkkyä. Karuin esimerkki tästä on mielestäni vuosituhannen vaihde, kun huippuyliopistomme Otaniemessä unohti kriittisen ajattelun välttämättömyyden ja liiaksi liittoutui suomalaisen huippuyrityksen Nokian kanssa. Niissä petipuuhissa tuhoutui merkittävä määrä kansakuntamme tulevaisuuden kilpailukykyä. Sosiaalitieteessä tämä ilmiö tunnetaan käsitteellä ”social embededness”.

Toinen on paikallisuuden harha. Olemme rakentaneet korkeakoulujamme samalla kun maanviljelystä on siirrettyä kohti teollista tuotantoa ja siitä edelleen kohti palveluyhteiskuntaa. Kansa on siirtynyt maalta kaupunkiin ja samalla yliopistot ovat siirtyneet kaupungista maalle. Yliopistoista ja erityisesti ammattikorkeakouluistamme on tullut aluepolitiikan välineitä.

Teknologia pakottaa korkeakoulut murrokseen

Netti on globaali kun taas suomalainen ammattikorkeakoulu on vahvasti paikallinen. Netti ja digitalisaatio muuttavat tavan opettaa ja oppia. Tästä on seurannut syvä strateginen jännite. Ammattikorkeakoulut eivät ole osanneet tarttua digitalisaation mahdollisuuksiin. Suojellakseen paikallista etuaan osakeyhtiömuotoisten ammattikorkeakoulujen paikallispoliitikoista muodostuvat hallitukset ovat päätyneet usealla paikkakunnalla Suomessa lahjoittamaan osakkeet säätiöpohjaiselle paikallisyliopistolle tai liittoutumaan tämän kanssa. Tämä on käpertymistä menneisyyteen. Tämä ei ole tarttumista teknologian (osaamisen) mahdollisuuksiin.

Korkeakoulupolitiikkamme tarvitsee uuden vision ja strategian. Mielestäni tarvitsemme lisää monimuotoisuutta. Tiedeyliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rinnalle tarvitaan muutakin.
Tarvitsemme vahvoja panostuksia elinikäiseen oppimiseen. Tähän tiedeyliopistot eivät ole vuosisatojen historiansa aikana tuoneet ratkaisua. Työnantajien tulee panostaa henkilöstönsä osaamiseen ja yhteiskunnan tulee palkita ja tukea niitä työnantajia, jotka näin tekevät. Myös yksilön tulee kantaa vastuunsa omasta osaamisestaan. Monimuotoisuuteen kuuluu mielestäni myös se, että Suomeen tulee voida perustaa yksityinen korkeakoulu.

Kuluneiden parin vuoden aikana olen käynyt huippuyliopistojen kuten Standford, Princeton ja MIT verkkokursseja. Olen laatuun tyytyväinen. Kasvavassa määrin suomalainen voi valita korkeakoulunsa joko kotimaisten tai ulkomaisten yliopistojen joukosta. Aina ei tarvitse edes muuttaa pois Suomesta. Kansa voi valita. Suomalaiset korkeakoulut ovat tässä mielessä globaalissa kilpailussa ja kilpailevat globaalilla tasolla parhaista opiskelijoista.

Olemme mielestäni kriittisessä tienhaarassa. Haluammeko parantaa kansainvälistä kilpailukykyämme? Sanotaan, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Lottovoiton voi saavuttaa vain jos täyttää kupongin. Ja kupongissa kannattaa olla mahdollisimman monta rastia.

Siksi Suomeen on rakennettava monimuotoinen korkeakoulujärjestelmä.

ps suhteellinen etu on kuvattu Matti Pohjolan kirjassa, Taloustieteen oppikirja s 24 v 2008