Kieli ja sanat ovat tärkeitä. Snellman-kesäyliopisto toi
suomenkieleen uuden sanan ”kurssisurffari”. Hakekaa sivu ”kurssisurffari” Facebookista
ja käykää tykkäämässä. Mielestäni kyse on vallan hienosta kielellisestä
oivalluksesta.
Hyvät sanat ja sanayhdistelmät luovat mielikuvia. Joskus meillä
on liian kiire määrittelemään, mistä tarkkaan ottaen on kysymys. Tätä sanaa
kannatta maistella ja tutkiskella monelta suunnalta. Sanalla saa aluksi olla
monta mielikuvaa ja merkitystä. Vasta sen jälkeen kannattaa lähteä viemään
sanaa käytäntöön ja luoda oma näkemys kurssisurffarista.
Monelle kurssisurffari herättää negatiivisia tuntemuksia.
Sana herättää kuvan opiskelijasta, joka hyppää kurssilta toiselle saamatta
koskaan mitään valmiiksi ja paneutumatta koskaan kunnolla mihinkään. Surffari
on pintapuolinen laiska trendihörhö ja populisti. Toisaalta kannattaa muistaa, että etsiminen,
uuden löytäminen, sattuma, yhdistelemisen taito, oivallus – nämä kaikki ovat
luovuuden ja uuden luomisen keskeisimpiä keinoja ja lähteitä.
Minä tykästyin sanaan ”kurssisurffari”. Olen paljon
kirjoittanut ja puhunut nettiaikakauden korkeakoulusta. Tähän maailmaan
kurssisurffari istuu mainiosti. On jännää havaita, että ”internet surfing” sana
keksittiin v 1992 ja sanaa nettisurffaus on dokumentoidusti käytetty Suomessa
jo v 1995. Tästä hetkestä on kestänyt yli 20 vuotta siihen, kun sana
kurssisurffari keksittiin. Kertookohan tämä jotain siitä suuresta kuilusta,
joka on korkeakoulumaailmamme ja internetmaailman välillä?
Nettimaailmassa puhutaan myös pimeästä netistä, jolla
tarkoitetaan sitä nettiä, joka ei ole hakukoneiden avulla löydettävissä.
Tyypillisesti yritysten sisäiset intranetit ovat osa tätä pimeää maailmaa.
Tästä oma mielikuvitukseni laukkaa ja kuvittelin, mitä kurssisurffari
mahdollisesti löytää? Löytöretkillään hän havaitsee, että korkeakoulujemme kurssitarjontaa
ei löydy netistä ja korkeakoulun sisällä opiskelija ei pääse tarkastelemaan oppimisalustoilla
olevien kurssien sisältöjä ilmoittautumatta ensin kurssille. Tästä syntyi
kirjoitukselleni otsikkokin: ”kurssisurffari löysi pimeät korkeakoulut”.
Kansantaloutemme kilpailukyky on rapistunut. Meillä ei ole
riittävästi hyviä uusia tuotteita ja palveluita maailmalle vietäväksi. Eikö
osaaminen ole korkeakoulujen tehtävä? Olen pitkään ihmetellyt, miksei
julkisessa keskustelussa ole juurikaan tuotu esiin sitä mahdollisuutta, että
korkeakoulumme eivät ole riittävän hyviä. Meillä ei ole sellaista osaamista
välitettäväksi nuorille tai aikuisopiskelijoille, jonka avulla aidosti
luotaisiin kansainvälisesti kilpailukykyisiä tuotteita tai palveluita. Olisiko
jopa mahdollista, että koulutamme kelvottomia nuoria? Puuttuuko meiltä kunnianhimoa?
Myytti korkeakoulujemme hyvyydestä elää syvällä. Osa
myytistä rakentuu Pisa menestyksen ympärille, joka sinällään kuvaa
peruskoulumme tasoa, ei korkeakoulujen ja jonka tulokset ovat viime vuosina
myös heikentyneet. Myytin syvät juuret löytyvät opettajan arvostuksesta, joka
mielestäni vahvasti liittyy sanaan kansan kynttilä. Olen varma että ”kansan
kynttilä” yhdistetään sanayhdistelmäleikeissä lähes poikkeuksetta sanaan
opettaja. Kyse on vahvasta mielikuvasta,
jonka ympärille rakentuu koko korkeakoulumme kulttuuri. Kannattaa huomata, että
maailma on kääntynyt päälaelleen: kansan kynttilä on osa pimeää internettiä.
Kulttuurin muuttaminen on tehtävistä kaikkein vaikein, mutta
kulttuurivallankumousta suomalainen korkeakoulukenttämme tällä hetkellä kaikkein
eniten tarvitsee. Tästä syystä kurssisurffari on vallan mainio oivallus. Kurssisurffari
haastaa kansan kynttilän.
On aika keksiä kansan kynttilälle uusi vertauskuva. Miltä
maistuisi tietosurffari? Oletko sinä opettaja nykyajan tietosurffari?
